VUOLIJOEN METSÄSTYSEURAN HISTORIIKKI ENSIMMÄISET 50 VUOTTA
ALKUSANAT
Metsästys on hieno ja monipuolinen harrastus. Se kytkee kylän väkeä yhteiseen harrastukseen ja luo mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä ammattiin, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Metsästysharrastus antaa mahdollisuuden olla pyyntimies vailla vertaa, ampumaurheilun harrastaja, eräretkeilijä, metsässä kulkija, porukan korvaamaton osa, koirankouluttaja, yhdistystoimija sekä paljon muuta. Jokainen voi olla mukana omalla tavallaan. Suuren seuran etu on, että tekijöitä on joka lähtöön.Metsästysseuran perustamiseen saakka Vuolijoen kylissä oli yleisenä käytäntönä ikimuistoisista ajoista periytynyt pyyntitapa, jonka mukaan metsänviljaa otti se, jolla oli siihen taito ja välineet. Pyyntimiehiä on aina ollut, mutta vähemmän niitä, jotka myös saivat riistaa. Riista on ollut aina tärkeä ravinnon osa ja erityisesti menneinä aikoina ennen sotien jälkeistä elintason nousua se on ollut korostetun tärkeä. Näillä seuduilla metsän riistaa ja järvien kalaa on osattu hyödyntää aina. Pyyntitaito ja pyyntikulttuuri ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle vuosisatojen ajan. Pienriistan pyynti on ollut yksinäisten metsästäjien omatoimista saalistamista paljolti rihmoja ja erilaisia loukkuja käyttäen. Suurriistan, kuten hirvien, aikanaan myös peurojen ja suurpetojen pyynti on vaatinut vanhankansan miehiltäkin ryhmätyöskentelyä ja yhteistyötaitoja.Vaikka kaikenlainen metsästys oli lakisääteistä jo kauan ennen seuran perustamista ja lailla myös maanomistajan oikeudeksi säädetty, niin aina siitä ei pilkuntarkasti pidetty kiinni. Ne, jotka metsästivät kävivät toistensa mailla eräänlaisella hiljaisella hyväksynnällä ja ne, jotka eivät metsästystä harrastaneet joskus hieman murisivat, jotkut jopa julkaisuttivat lehdessä kieltoilmoituksia, mutta ilmeisen laihoin tuloksin. Mm tilojen pienuudesta johtuen liki jokainen metsästystä harrastava syyllistyi lainrikkomuksiin. 25 vuotta sitten Osmo Nissinen toteaa kronikassaan, että hirvenmetsästys ennen seuran perustamista tapahtui lähes yksinomaan salametsästyksenä eikä salakaatoa mielletty kovin suureksi rikkomukseksi. Osmo toteaa, että hirven salametsästys oli niin estotonta, että hirvi oli hävitetty pitäjän alueelta lähes sukupuuttoon. Tuossa on varmasti totta ainakin toinen puoli, toisaalta muitakin syitä lienee siihen, että hirvien määrä koko valtakunnassa 50-60 luvulla ja ennen sitä oli vähäinen ( v 1963 laskennan /arvioinnin mukaan Suomessa oli n 6000 yksilöä). Mm noista edellä mainituista syistä johtuen metsästäjien keskuudessa alkoi kyteä ajatus jonkinlaisen järjestyksen tarpeellisuudesta ja ryhdyttiin miettimään keinoja asiaintilan korjaamiseksi. Oman lisänsä järjestäytymisen tarpeellisuuteen toivat Otanmäen kaivoksen myötä paikkakunnalle muuttaneet maata omistamattomat metsästyksen harrastajat.
METSÄSTYSEURAN PERUSTAMINEN
Vuolijoen metsästysseuran perustamisen johtanut ratkaiseva neuvonpito käytiin keväällä 1958 Myllylässä, johon kokoontui metsästystä harrastava ja siitä kiinnostunut miesjoukko keskustelemaan käytännön toimenpiteistä. Paikalle oli myös kutsuttu silloinen riistapäällikkö Hannes Karppinen, jolta saatiin opastusta asiain järjestämisessä.Asioiden valmistelu jatkui siten, että varsinainen seuran perustava kokous pidettiin metsätalolla 5.8.1958. Kokouksessa mukana olleet seuran perustajajäsenet olivat: Osmo Nissinen, josta tuli seuran ensimmäinen puheenjohtaja, Antti Haataja, Pauli Kukkonen, Kalle Valtanen, Reino Pussinen, Jaakko Pajala, Matti Haataja, Iivari Leinonen, Kauko Saarelainen, Heikki Leinonen, Hannes Leinonen, Toivo Leskinen, Veikko Karhunen, Veijo Keränen, Matti A Kukkonen, Pekka Kumpulainen, Joonas Tähkäpää, Olli Nissinen, Onni Pussinen, Vilho Hurskainen ja Unto Haataja.Perustajajäsenistä monet ovat muuttaneet myöhemmin pois paikkakunnalta ja useimmat ovat jo edesmenneitä. Vuolijoella asuvista joukossamme vaikuttavat edelleen Osmo Nissinen ja Matti Haataja (Myllylän Osmo ja Välipihan Matti) sekä Jaakko Pajala Hyrynsalmella.Seuran johtokunta ryhtyi tarmokkaasti työhön ja seuralle laadittiin säännöt, jotka lähetettiin hyväksyttäväksi marraskuun 17. päivänä 1958. Valitettavasti sääntöluonnos tuli liki paluupostissa takaisin ampumarataa koskevan kohdan vuoksi, josta tuonnempana tarkemmin. Seurassa pohdittiin saatua palautetta ja päätettiin lykätä ampumaratahanketta tuonnemmaksi. Nyt oli tärkeintä tulla lailliseksi rekisteröidyksi yhdistykseksi, jotta oltaisiin oikeutettuja vuokraamaan metsästysmaita. Maiden vuokraus oli tässä vaiheessa toiminnan järjestämisen ydinkysymys.Seuran jäsenmäärä on kehittynyt perustamisvaiheen noin paristakymmenestä nykyiseen noin kahteen ja puoleensataan. Olemme siis suurehko seura, jota kuvastaa myös metsästysmaiden laajuus, joka on viimevuosina vaihdellut 12 000-13 000 ha:n tietämissä.
Kuluneen viiden vuosikymmenen aikana metsästyksen, riistanhoitotyön ja pyyntisäännösten täsmentymisen myötä seuratoiminta on kehittynyt merkittäväksi toimintaympäristöksi. Seuratoiminta tarvitsee monenlaisia osaajia. Eri ihmisten osaaminen ja taitojen yhdistäminen on rikastuttanut Vuolijoen miesten ja miksei myös naisten vapaa-ajan toimintaa.
HALLINTO
Seuralla on ollut viidenkymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana yhteensä 12 puheenjohtajaa. Osmo Nissinen toimi ensimmäisenä puheenjohtajana kuusi toimikautta seuran perustamisesta alkaen. Seuraavia puheenjohtajia olivat mm Toivo Leskinen, Iivari Leinonen, Toivo Valtanen, Sulo Niemi, Niilo Kovalainen, Raimo Ohtonen, Pertti Hatva, Tuomo Karjalainen, Heikki Huusko ja Markku Karppinen. Nykyinen puheenjohtaja Tapio Valtanen on tehtävässä ensimmäistä toimikautta.Seuran sihteerin tehtäviä ovat vuosien varrella hoitaneet lukuisat henkilöt hyvällä menestyksellä. Tällä hetkellä ja jo usean vuoden ajan sihteerin tehtävät ovat olleet hyvissä käsissä, sillä niitä hoitaa Päivi Ohtonen, joka on ensimmäinen nainen seuran hallinnossa. Henkilövalinnat hallinnon eri tehtäviin näyttävät sujuneen yksimielisyyden vallitessa ja hyvässä hengessä, koska äänestykset näyttävät olleen hyvin harvinaisia. Yksi hauska pöytäkirjamerkintä löytyy vuodelta 1979, jolloin Arvi Hirvonen on pakotettu seuran sihteeriksi Seuran hallinnossa siirryttiin tietokoneaikaan vuodesta 1994 alkaen, jolloin seuran jäsentiedot ja tilarekisterit on siirretty paperilta tietokoneelle. Kirjanpidosta on huolehtinut viime vuodet seuran sihteeri. Seuralla on omat nettisivut, joita päivitetään aina kun seuran toiminnassa tapahtuu olennaista.
SEURAN TUNNUKSET
Vuolijoen metsästysseuralla on omat tunnukset, merkki ja standaari. Merkki on otettu käyttöön vuonna 2004. Tyylikkään merkin on suunnitellut Martti Saxell yhdessä Yrjö Hurskaisen kanssa. Seuran merkissä kuvataan eräitä seuran keskeisimmistä toiminnoista, kenneltoimintaa, ampumaharrastusta ja metsästystä. Merkkiä käytetään muun muassa maastopuvussa ja hirvilakissa.Juhlavuoden kunniaksi seura on valmistanut oman standaarin. Standaarin suunnittelusta ovat vastanneet juhlatoimikunnan jäsenet Yrjö Hurskaisen johdolla. Standaarin peruskuviossa Vuolijoki virtaa vihreiden metsien ja peltojen halki. Keltainen väri kuvastaa pelloilla syksyisin huojuvaa kypsää viljaa. Standaarin päävärit keltainen ja vihreä ovat Kainuun maakunnan värit.Standaari on seuran arvokkain palkitsemis- ja lahjaesine.
SUHTEET MAANOMISTAJIIN JA MUIHIN YHTEISTYÖTAHOIHIN
Koko seuran olemassaolon ajan seuran toimiva johto ja johtokunta ovat pyrkineet pitämään hyvät ja toimivat suhteet maanvuokraajiin, sillä maanvuokraajat ovat kaiken seuratoiminnan edellytys. Maanvuokraajia on muistettu tuoreella hirvenlihalla vuosittain ja savulihakeitto on maistunut joka vuosi seuran perustamisesta lähtien sadoille vieraille.Suhteet naapuriseuroihin ovat erinomaiset ja ne korostuvat syksyisissä hirvijahdeissa, jolloin väistämättä syntyy tilanteita, joissa joudutaan sopimaan asioista ja menettelytavoista yhteisen edun vuoksi. Parina viime jahtikautena toteutuneen susijahdin organisoimisessa on ollut ensiarvoista etua siitä, että naapurit tunnetaan ja yhteistyö toimii.Seuralla on pysyvä edustus riistanhoitoyhdistyksessä ja sitä kautta vaikutusmahdollisuus alueen metsästyksen järjestämiseen, sääntelyyn ja valvontaan. Yhteistyötaidoista ja halusta kertonee jotakin sekin, että metsästysseura organisoi ja kantoi päävastuun tämän juhlasalin rakentamisesta vuonna 1996 . Talkoohenki tarttui myös joukkoon muitakin kylän miehiä ja lopputulos on nähtävänänne. Te istutte nyt omatekoisessa juhlasalissa, jolla on ollut paljon käyttöä. Kerrottakoon salin rakentamisesta pieni yksityiskohta, joka koskee tätä näyttämötilaa, tämähän on koulun entinen juhlasali. Kunnan rakennusmestari epäili, ettei katto pysy ylhäällä kun tämä näyttämö avataan ts ulkoseinä kantavana seinänä poistetaan näin pitkältä matkalta. Seuran edustajat menivät vaunutehtaalle ja palasivat riittävän pitkän ja puoli metriä korkean teräspalkin kanssa, joka sitten hirviseurueen miehissä kantamana tuotiin sisälle ja asennettiin paikalleen, eikä katto ole pudonnut, tuskin hievahtanutkaan.
RAKENTEET JA RAKENNUKSET
Jo 70- luvulla alkoi itää ajatus oman metsästysmajan rakentamisesta.Hanke konkretisoitui v 1979, jolloin helmikuun 18. päivänä allekirjoitettiin Sakari Haatajan kanssa vuokrasopimus Karmitun kankaalla sijaitsevasta tontista. Tuo vuosi oli seuran historian yksi toimeliaimmista, sillä heti kevättalvella 80 järjestettiin hirsitalkoot. Hankittiin varoja mm Hautakankaan tienvarsien vesakonraivauksella josta saatu puutavara myytiin silloiselle Kajaani oy:lle hakerangaksi. Vaikka rahallinen tuotto ei työtuntia kohden ollut suuri niin oli se seuralle hyvin merkittävä. Palopäällikkö Osmo Nissisen suoritettua 28. elokuuta virallisen hormitarkastuksen oli metsästysmaja käytännöllisesti katsoen valmis. Metsästysmaja valmistui siis vajaassa kolmessa kuukaudessa.” Siinä ei kauan nokka tohissut” toteaa Osmo itsekin kronikassaan 25 vuotta sitten. Kuten aiemmin mainitsin seuran ensimmäiseen sääntöluonnokseen kirjattiin lähinnä tulevaisuutta ajatellen kohta, joka kuului, että ”seura pitää asianomaisella luvalla yllä ampumarataa”. Sääntöluonnos tuli siis paluupostissa takaisin huomautuksella, että mikäli kyseinen kohta halutaan sääntöihin sisällyttää on seuran hankittava lupa ampumaradan ylläpitämiseen Sisäministeriöltä. Niinpä tuossa vaiheessa todettiin, että hanke oli toistaiseksi ylivoimainen ja sitä päätettiin lykätä. Ampumaratahanke nousi uudelleen esiin 80-luvulla, jolloin vuonna 82 rakennettiin talkootyönä Honkamäen soranottoalueelle Eino A Huuskon maalle ampumapaikka haulikko-, ja pienoiskivääriammuntaa varten. Tämä aiheutti nyt sääntömuutoksen alkuperäiseen suuntaan. Ampumapaikkaa on myöhemmin kehitetty niin, että siellä voi kohdistaa myös hirviaseen, mutta ampumaradan statusta se ei täytä.Toiminnan alkuvaiheessa syksyisin kaadetut 1-2 lupahirveä nyljettiin ja paloiteltiin milloin missäkin. Lupamäärien kasvaessa 80- luvun alkupuolella vakiintui ruhojen käsittelypaikoiksi ensin Takalon konehalli ja myöhemmin Hakalan varastohalli, kunnes hirvien kaatolupamäärät kannan kehityksestä johtuen alkoivat jyrkästi nousta ja syntyi väistämätön tarve kunnollisen ja nykyaikaisen hirvivajan rakentamisesta. Aloitettiin neuvottelut Vuolijoen kunnan kanssa lihankäsittely- sekä kalustovarastohallin sijoittamisesta rakennettavan venesataman alueelle. Kunnalle esitettiin, että seura saisi sijoittaa rakennuksen alueelle ilman rahavuokraa ja, että kunta kustannuksellaan huolehtisi sähkön ja vesijohdon rakentamisesta. Vastavuoroisesti kunta saisi käyttää hallia palo- ja pelastusveneen sekä kaluston säilytyspaikkana talvisin. Ehdotus hyväksyttiin. Näin käynnistyi seuran historian toistaiseksi tärkein ja suurin projekti, jonka kustannusarvio oli 70 000 mk. Rahoitus järjestettiin siten, että otettiin pankista lainaa 50 000 mk, jonka Pertti Hatva puheenjohtajan ominaisuudessa nimellään takasi. Pertti myös lahjoitti seuralle halliin tarvittavan puutavaran. Lisäksi kerättiin jokaiselta hirviseurueen jäseneltä ns hallimaksua 1500 mk. Tulkoon mainituksi, että laina maksettiin samoin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin metsästysmajan rakentaminen eli vesakon raivauksella. Tällä kertaa oli isompi urakka eli vanhalta ”kruunun rajalta” Kestilän tielle ulottuva osuus korkeajännitelinjaa eli ns ”Imatran linjaa”, kaiken kaikkiaan noin parikymmentä kilometriä. Halli valmistui vuonna -89 ja se oli aikanaan hyvin edistyksellinen ja täyttää tänäkin päivänä hyvin vaatimukset. Sähkövinssin voimin orteen voidaan nylkeä toistakymmentä ruhoa riippumaan ja sääolojen vaatiessa kylmiöön mahtuu puolenkymmentä ruhoa. Hallia ja sinne kuuluvaa lihankäsittelykalustoa on jatkuvasti kehitetty ja hankittu tarpeiden edellyttämällä tavalla.Vuolijoen ja Kajaanin kuntaliitoksen tultua ajankohtaiseksi seurassa tehtiin päätös vuokrasuhteen lopettamisesta ja hallin tontin hankkimisesta seuran omistukseen. Asiasta käytiin neuvottelu Vuolijoen kunnan kanssa yksimielisyyden vallitessa ja seura osti tontin 10 €:n kauppahinnalla sekä lisävelvoitteella ottaa huolehdittavakseen tontilla sijaitsevasta puurakenteisesta kodasta. Seuran jäsen, kartoittaja Risto Leinonen hoiti käytännön toimet tontin mittauksesta ja lohkonnasta lainhuudon hakemiseen. Nyt halli on seuran omalla maalla.
METSÄSTYS JA RIISTANHOITOTYÖ
Pöytäkirjojen mukaan metsästykseen ja riistanhoitoon liittyvä seuratoiminta näyttää lähteneen melko vilkkaasti liikkeelle, sillä jo syystalvesta -58 on järjestetty ketunpyyntikurssi, johon osallistui 12 pyyntimiestä. Silloinkin uskottiin kettuja olevan liikaa ja niiden pyyntiä pyrittiin tehostamaan. Riistanhoitotyö alkoi myös heti seuran perustamisesta ja se on jatkunut koko puolenvuosisadan ajan aina uusia muotoja saaden. Aina on kylvetty riistapeltoja, kaadettu haapoja ja viety nuolukiviä. Vaihtelevassa määrin on hankittu tai kasvatettu viljaa, viety AIV-rehua, hedelmiä ym. Riistanhoidon kohteena ovat aina olleet hirvet ja jänikset, taannoin myös metsäkanalinnut ja viimeiset pari vuosikymmentä myös metsäkauris.Vanhat metsästystavat eivät tietysti heti korjaantuneet vaan pikkurikkeitä tuli joskus julki, eikä salaa kaadettu hirvi vielä vuosiin ollut pois laskuista. Olkoonkin, että seuran alue tässä suhteessa siistiytyi merkittävästi laillisen jahtimahdollisuuden oltua olemassa. Muutos oli kuitenkin suuri metsästyskulttuurin kehittymisessä, jossa Vuolijoen metsästysseuralla on ollut pitäjässämme keskeinen rooli. Seuran tuottama tiedotus, koulutus ja harjaannuttaminen valistuneeseen metsästyskäyttäytymiseen ansaitsee kiitoksen.Hirvenmetsästys on siis kokenut rajuimman muutoksen vuosikymmenien aikana, eikä vain siitä syystä, että salametsästyksestä alueellamme on kutakuinkin päästy eroon. Kuvan kehityksestä antaa mm se, että seuran perustamisen aikoihin hirviseurue, isokin, voi odottaa saavansa yhden kaatoluvan tai joissain harvoissa tapauksissa kaksi. Lupia myönnettiin siis vähän ja nekin eläimet saattoivat jäädä kaatamatta, koska hirviä oli äärimmäisen vähän. Puhutaan, että jos joku näki hirvenjäljet niin sana levisi ja jälkiä käytiin katsomassa oikein miehissä samalla arvioiden, ettei vain ole kysymys jostain karanneesta naudasta. Vanhoina aikoina kerrotaan myös maksetun jälkien löytäjälle kun osasi tietonsa viedä oikealle jahtimiehelle.Toissavuonna Vuolijoen kunnan alueelle myönnettiin noin 300 hirvenkaatolupaa ja viime vuonna 220, kuten kuluvalle vuodellekin niin kontrasti on suuri kun vuonna 1959 vastaava lupamäärä oli 25. Kontrasti kasvaa rajusti kun todetaan, että myönnetyistä luvista käytetään nykyisin yli 90 % kun sitä vastoin vuonna 59 kaadettiin viisi hirveä eli 20 % myönnetyistä luvista käytettiin. Hirvijahdin muutoksia on muitakin kuin lupamäärien kasvu, joka seurassamme on vaihdellut viimevuosina 40-70 hirvieläimen välillä tietyn osan ollessa vasoja. Metsästystavat ovat kokeneet suuren muutoksen. Seuran perustamisen myötä perustettu hirviseurue harrasti ensimmäiset vuosikymmenet hirvijahtia ajometsästyksenä eikä koiria käytännöllisesti katsoen käytetty laisinkaan. Vasta 80- luvulle tultaessa kiinnostuivat eräät jäsenistä hirvikoiratoiminnasta ja hankkivat koiran. Muutosvastarinnan vähitellen murtuessa koirien käyttö lisääntyi ja ajometsästys loppui vuosituhannen vaihteeseen tultaessa. Tänään seurassa on parikymmentä koiramiestä ja ainakin sama määrä toimivia hirvikoiria. Joka syksy jahtimiehet ovat saaneet nauttia lukuisista hienoista haukuista, jotka useimmiten ovat päättyneet kaatoon. Metsästysalueen laajuus mahdollistaa metsästyksen lähes kymmenellä koirapartiolla yhtä aikaa. Johtavana periaatteena jahdissa on ollut se, että jokaisella on mahdollisuus koiramiehen mukana päästä ampumaan hirvi koiran haukkuun. Luonnollista ja koirametsästyksen kuuluvaa on, että koiramies on usein myös itse kaadon suorittaja. Tulkoon mainituksi, että ahkerimmat jahtimiehet tekevät kaatoja eniten. Lupamäärien ollessa korkeita on mm Nissisen Heino parhaana jahtikautena ampunut koirilleen pitkälti toistakymmentä hirveä. Suuren suosion on saavuttanut pienpetojen pyyntikilpailu. Seura on palkinnut vuosittain rahapalkinnolla parhaat pyytäjät. Lukuisa määrä kettuja, supikoiria, minkkejä ja näätiä on vuosien varrella jäänyt pyyntimiehen rautoihin. Tällä tavoin mm on pyritty parantamaan metsäkanalintujen elinmahdollisuuksia alueellamme samalla kun vuotuista lintujahtia on rajoitettu rauhoituksin ja saaliskiintiöin.Suurpetojen metsästyskään ei ole Vuolijoella tuntematonta, vaan parina viime vuonna järjestetty susijahti antoi saaliiksi vuonna 2006 40 kiloisen naarassuden, joka kohtasi matkansa pään Reijo Haatajan ampumana. Samoin kuin Kajaanin alueelle useampana vuonna myönnetty karhunkaatolupa käytettiin samana vuonna Vuolijoella, jolloin Risto Kovalainen ampui noin satakiloisen uroskarhun.Uusimpana riistaeläimenä alueemme jahtimaita on jo vuosikymmenien ajan rikastuttanut metsäkauriskanta, joka hoidon ja ruokinnan tuloksena on kasvanut ja laajentunut koko pitäjän alueelle. Ensimmäisen kauriin ampui Tuomo Karjalainen talvella 2000 ja sen jälkeen on säästeliäästi muutama lupa ollut käytettävissä vuosittain. Lisääntynyt ja monipuolistunut riistakanta on tuonut myös uusia pyyntimiehiä alueelle, sillä susien ja karhujen lisäksi ilves on palannut Vuolijoellekin ja vuosi pari sitten näytti siltä, että pitkään vaalimamme metsäkauris joutuukin ei välttämättä suden vaan ilveksen suuhun. Viimeisten tietojen mukaan näin ei ole kuitenkaan käynyt vaan luonto pitää tasapainosta huolen.
HIRVIPEIJAISTEN JÄRJESTÄMINEN
Heti seuran alkuajoista lähtien otettiin käytännöksi järjestää seuran jäsenille ja maanvuokraajille peijaiset, joista tuli heti suosittu ja jopa odotettu maanvuokraajien ja myös kauempaakin saapuvien seuran jäsenten ja entisten kyläläisten kohtaamispaikka. Mittava on se savulihakeiton määrä, jonka kylän emännät ovat tehneet peijaisvieraiden syötäväksi. Nykyään peijaisvieraiden määrä on vakiintunut kolmensadanviidenkymmenen vieraan paikkeille. Jos hirvisopan tarjoaminen jäsenille ja maanvuokraajille onkin peijaisten päätarkoitus, niin ei sovi unohtaa arpajaisia, hirvenlihan huutokauppaa ja onpa useampana vuonna järjestetty tanssitkin peijaisten kunniaksi.
TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
Seuran toiminta paikkakunnalla on ollut vilkasta ja vaikuttavaa. Metsästysseura on Vuolijoen- kylän ja lähitienoon keskeisimpiä toimijoita ja koko kyläkuntaa aktivoiva yhteisö. Seura-toiminnan jatkuvuuden ja elinvoimaisuuden kannalta nuoret ja heidän asema seurassa ovat elintärkeä asia. Nyt toiminnassa vaikuttavan aktiivisen jäsenistön ikääntyminen ja toiminnasta pois jääminen voi johtaa seuratoiminnan notkahtamiseen. Tämän takia on tärkeää nivoa nuoret mukaan, sekä metsästystoimintaan että seuran yhdistystoimintaan. Lähimenneisyydessä on aika, jolloin metsästysharrastus ei ole ollut nuorison suosiossa. Mm tästä syystä meillä seuran aktiivijäsenillä on haaste viedä asiallista tietoa metsästyksestä ja seuratoiminasta lapsillemme ja lastenlapsillemme, sekä muille nuorille toivottaen heidät tervetulleiksi hyvän ja rehdin harrastuksen pariin.Vuolijoen metsästysseura ry on saavuttanut kuluvana vuonna merkittävän 50 vuoden merkkipaalun. Seura on toiminut Kainuun maakunnan länsilaidalla merkittävästi Suomen yhteiskuntaa muuttaneen ajanjakson. Tätä perinteistä maatalousseutua ovat rikastuttaneet paikallinen kaivannaisteollisuus ja myöhemmin konepajateollisuus ja toisaalta koetelleet poismuutot kasvukeskuksiin ja 60-luvulla aina Ruotsiin saakka. Seuran olemassaolon aikana Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin, joka on direktiiveillään vaikuttanut metsästykseen. Maanvuokrasopimusten määrä ja jäsenistön määrä ovat vakiintuneet hyvälle tasolle. Seuran talous on vakaa ja toiminnan kehittämiselle ei ole näköpiirissä suurempia uhkia. Seuran tulevaisuudelta on hyvä syy odottaa myönteistä kehitystä.